lauantai 20. helmikuuta 2010

Susi nukkuu

Kun ulkona tuiskuaa ja pakkasta on enemmän kuin kotitarpeiksi, Aiko ja muut koirukset nukkuvat - pitkään ja sikeästi :-) Talvella suuri osa ajasta kuluu olosteluun. Venytellään, syödään makupala ja NUKUTAAN.

torstai 18. helmikuuta 2010

Aurinkokylpyjä


Kevät on kääntytynyt jo voiton puolelle ja kun on paksu turkki niin voi huoletta pysähtyä pieneksi hetkeksi kuono kohti aurinkoa :-) Ei silti, rusketus ei ole tavoitteena - kunhan vain hieman häikäisee kesken kauniin päiväkävelyn.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Aiko 2-v

Synttärisankari on tänään elänyt jälleen onnellisen kotipäivän :-) Kolme ylimäääräistä lihapullaa juhlisti kahden vuoden kilometripylvään koirulin elämässä. Aiko on tasoittunut ja kehittynyt tasaisesti ja se on mitä älykkäin koiratyttö. Kommunikointi sujuu pienin elein ja kuiskauksin kävelylenkeillä. Aiko on aina ottanut kontaktia mielellään ja sen kanssa kokee olevansa yhdessä kävelyllä. Reitin valinnassa sekä ihmiseläin että koiratyttö tekevät yhdessä valintoja eikä ongelmia ole ollut. Aikoa on helppo pitää fleksissä, sillä se ei koskaan vedä hihnassa - sitä ei ole opetettu tuohon huomaavaiseen tapaan, vaan se on sille luontaista. Samoin sanat "reuna, yli, odota jne." olivat heti selviä ja Aiko toimii mielellään yhteistyössä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Mitä tänään syötäisiin?

Kun elämä on taas palannut arkisiin uomiinsa, voikin alkaa pohtia, mikä maistuu koiralle? Vastaus on: melkein kaikki. Vappu on kieltäytynyt ainoastaan raasta maksasta. Siiri on paljon valikoivampi - ei aina, mutta joskus. Aiko on taas kovin tarkka kaiken uuden suhteen. Kaikille maistuu appelsiini, vihannekset, leipäjuusto on suosikki ja ylitse kaiken on kuitenkin pinaattiohukainen. Kun vaalean vihreän lätyn vielä lämmitää pikkuisen niin se on kaikkien herkku!

Kuvassa Siiri esittää epätoivoista kun se vieressä syödään leipäjuustoa :-)