perjantai 26. syyskuuta 2008

Viherpeukalot



ITÄMAINEN PUUTARHANHOITO JA MEDITAATIO
Puutarhan hoitaminen on itämaisen viisauden mukaan elintärkeää mielen hyvinvoinnille. Siksi oletettavasti kasvirakkaat ihmiset rakentelevat kaikenlaisia suojalaitteita rusakkoja, myyriä, hirviä, peuroja jne. muita metsien eläimiä vastaan puidensa ja pensaittensa suojiksi.

Meillä kova kolmikko hoitelee puun kuin puun. Hampaita on hyvä teroittaa puolipehmeään kuoreen. Juuri istutettu, punaisena syksyn ruskaa hehkuva, Katsura tuoksuu itselleen ominaista poltetun sokerin voimakasta tuoksua kauas ympärisöönsä. Japanissa ja Kiinassa tuo yleinen puu on syksyn komistus sydämenmuotoisine lehtineen. Aiko huomasi heti uuden tulokkaan. Puuta ei oltu vielä saatu edes kuljetusruukusta pois ja multaan kun se upotti karvaisen kuononsa syvälle kotimaansa makeaan tuoksuun ja hamuili hampaillaan kauniin punaisia lehtiä.

Koristeomenapuu on kevään hankinta. Sen runko ja alin oksa ovat selvästi Aikon mieleen. Pieniä hampaiden reikiä oli ilmestynyt salakavalasti eri puolille puuta. Aivan omenapuun lähistöllä on terijoen salava, joka toipuu vielä edellisen kesän siirrostaan uuteen paikkaan. Sen Aiko on HOIDELLUT repaleiseen kuntoon jo keväällä. Onneksi salava on pajumainen nopeakasvuinen puu, jota eivät pienet vauriot kovasti hidasta.

Meillä nuoret puut ja pensaat ovat siis verkkojen suojissa kunnes kasvu on kunnolla alkanut. Odottelemme myös, että Aiko-puutarhurimme kasvaa isoksi myös mieleltään ja huomio alkaa kiinnittyä muihin asioihin.

maanantai 22. syyskuuta 2008

On the road again - matka Kiinaan ja hajujen maailmaan





Elämä on matka - Kiinaan maan läpi kaivaen tai sitten vain kolon löytäminen puutarhastamme ja kaivamisen aloittaminen. Aina on potentiaalia. Mahdollisuus löytää jotain sellaista, jota ihminen ei edes tajua - koskaan. Esimerkiksi aivan vastustamaton HAJU, jonka tutkimukseen menee aika ja sitten se pitää EHDOTTOMASTI kiinnittää turkkiin. Tasan tarkkaan korvan taakse - kuin paras parfyymi. Ja sitten matka jatkuu taas. On-the-road-again

lauantai 20. syyskuuta 2008

Elämä on leikki

Elämä on iso leikki. Päivästä toiseen. Kiitolaukkaa pihalla, pensaiden sisään ja vauhdilla eteenpäin. Syksyn lehden putoaminen käynnistää takaa-ajon. Pallo, oksa, lelu. Aina joku edellä ja vauhdissa jonon vetäjää vaihtaen.