Kukin tyylillään

Kolmen kanssa kävellessä huomaa selvästi, miten jokainen on persoonallisuus. Aiko on pienriistan metsästäjä. Se kulkee taluttimessa aina korkeimpia lumivalleja pitkin. Mitä ylemmäksi pääsee, sitä kauemmas näkee. Siiri puolestaan on metsäkoira. Meno on vauhdikasta ja koko ajan pitää tempoa eteenpäin kuin matka ei koskaan loppuisi. Takajalkojen lihakset jännittyneinä Siiri kiitää elämään. Vappu ravaa kevennettyä letkeästi lantio keinuen. Korvalehdet ovat rennosti ja ne heiluvat ylös ja alas askelten tahtiin. Häntä antaa kapellimestarimaista tahtia jokaiselle poljennolle.

Luetaan Siirinkieltä

Siirinkieli on hyvin lähellä koirankieltä. Sen juuret juontavat susista ja nykyisin siirinkieli on kehittynyt näppäräksi käyttökieleksi myös melkein ummikojen höömöjen-ihmisten kanssa seurustellessa. Ensimmäisessä kuvassa Siiri demonstroi herätyskellon. Aamulla - kun höömö-ihmiset vielä nukkuvat ja tarvitaan ruokalaatikon avaajaa, mamma-höömö herää helposti kun ravistelee korvia tanakassa asennossa ja lujaa läpsyttäen aivan sängyn vieressä.Seuraavassa kuvassa Siiri on tarkastamassa silmämääräisesti naapuriston aidantakusta. Josko siellä olisi vierailevia koiria kylässä? Aidalle meno ei ole vielä aivan varmaa ja siksi Siirin häntä ei ole ihan täydellisen pystyssä. Alimmassa kuvassa meno aidalle vartiointitehtäviin on varmistunut ja häntä on nostettu reippaasti virka-asentoon. Usein ryhdikästä olemusta ryydittää ravin tahtiin soinnutettu reipas haukku.

Nauhakävely, nakit ja namit

Siiri oli toista kertaa koirakoulussa ja tänään harjoittelimme nauhakävelyä. Kuljimme suoraan ja mutkitellen, keiloja kierrellen ja harjoitus päättyi siihen, että kokeilimme toisen koiran saapumista horisonttiin ja nakkien sekä namupalojen voimaa vastaehdollistajana. Jännää oli. Siiri selvisi hienosti hyytävässä ilmassa lumisella pihalla. Suuri valkoinen paimenkoirauros oli taas houkutuksena, mutta namit veivät voiton. Hilkulla on, sillä jos Siiri olisi saanut normaalin ruokansa, niin riehupetteri olisi kyllä varmasti voittanut. Nyt nälkä kurni vatussa ja namia pukkasi siihen tahtiin, että ei kannattanut alkaa riemuita ja riehua. Kotiin päästyä raksut ja uni maittavat koululaiselle :-)

Aikon synttärit

Siirin ensimmäinen koulupäivä

Siiri (~2 vuotta) kuvassa 4 viikon ikäisenä (kuva Börje/kasvattaja).

Tänään oli Siirin ensimmäinen koulupäivä todella hyvien kouluttajien (Heiluva Häntä, Miira Rauhamäki) kanssa. Ideologiana palkitseminen!!! Ei siis mitään kolinoita, suihkepulloja, nykimistä, kuristamista tms. joita olemme kyllä ehdottomasti karttaneetkin, mutta vain siksi, että kuulostavat jo ajatuksena vastenmielisitä tavoilta saada koira mielellään tekemään asioita pelon ja rangaistuksen takia.

Siiri oppi hetkessä muutamassa kymmenessä minuutissa palkinnon, naksuttimen ja odotetun käytöksen välisen yhteyden. Itselle vahvistui taas kerran se, miten on hyvä käyttää asiantuntevia kouluttajia, jotta ihmispolot oppivan tukemaan koiransa tervettä, hyvää ja onnellista elämää. Saimme vielä ekstrana koulutuksen päätteeksi mahdollisuuden kokeilla Siirin leikkimistä kouluttajien hyväluontoisen valkoisen paimenkoirauroksen kanssa. Siiri meni aidattua leikkialuetta kohti tutulla "100 lasissa" -tyylillä. Siirtyminen aidan toiselle puolelle toi toden tuntua, sillä leikkikaverin pää oli Siirin koko kehon kokoinen. Siinä sitten häntä vedettiin todella tiukasti vatun alle ja oltiin ihan hiljaa. Siirille meni jakeluun liiallisen innostuksen ja asiallisen ystävällisyyden välinen selkeä ero. Hieno kokemus. Koulu jatkuu ja viikolla tehdään makoisia nakki-/naksutinharjoituksia.

Koirien harjoitusmissikisat?

Ryhdistäydyimme viime viikonloppuna ja kiiruhdimme viime minuuteilla rapa renkaista roiskuen Mäntsälä match show:un. Oh jaa. Jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain.....sellaista, jota on vaikea käsittää.

Jonottaessamme paikkakunnan kauppiaan parkkihallissa näyttelynumeroa pentujen ilmoittautumispisteessä, korvissa soi infernaalinen haukunta ja monenlainen todella hermostunut ulvonta, mölinä, rähinä, murina jne.jne.jne. Koiria tuli ja meni massoina ohitse, sivuitse, aivan sivuitse, eteen ja takaisinpäin. Päätin heti alkumetreillä edetä Aikon ehdoilla. Se tekikin selväksi jutun: häntä apposen alas ja täysillä poispäin koko painajaisesta. Tarkoituksemme oli harjoitella muiden koirien näkemistä ja sen teimmekin. Kannoin Aikoa sylissä niin kauan, että sen tärinä lakkasi. Seuraavaksi katselimme menoa - molemmat omalla tavallamma huvittuneina ja ihmeissämme. Edes kuivatut kananpalat eivät maistuneet - mikä tarkoitti kyllä melkoista kriisiä :-)

Sitten pummasimme järjestäjiltä tuolin suojaisan nurkan varjoon ja istuimme edelleen sylikkäin ja juttelimme toisillemme kummastustamme. Sitten oli aika siirtyä vaihe 5:een eli Aikon istumaan lattialle ja hämmästelemään mm. varmasti sohvan kokoista pikimustaa koiraa, jota pitelivät kuristuspannssa identtiset kaksoisnaiset. He saivat koiran pysymään joten kuten kiinni syöttämällä sille koko ajan nameja. Kuolaa valui koiran suupielistä litrakaupalla.

Seuraavaksi kuljeskelimme hallin rauhaisia reunoja, ja kun Aikon häntä oli kohonnut takaisin kippuralle ja kehässä oli arvosteltavana pentu nro 22 oli aika lähteä kotiin :-) Aikon numero oli 73! eli tuskaa kylmässä ja painajaismaisessa yli 300 koiran ja varmaan vähintään 700 ihmisen metelissä ei olisi sietänyt kukaan täysipäinen. Kummestelimme molemmat sitä, miten huonosti moni kohteli koiraansa, veti täydellä kuristuspannalla sinne ja tänne ja komensi valmiiksi stressin huipulla olevia nuoria ja pentukoiria vailla selkeää suuntaa ja mieltä. Usein vain kun näyttääkseen, että täältä pesee - minä olen JOHTAJA ja tämä on MINUN koirani.

Oli kiva tulla kotiin ja todeta, että misseys ei ole meidän laji.

Siiri menee kouluun

Siiri aloittaa koulussa viikonloppuna. Me, ihmiselätit, olemme jo käyneet alustavan luennon, jossa opimme muutaman hyödyllisen aakkosen siitä, miten meidän tulisi elää ja olla karvaisten kaveriemme kanssa. Miten lukea koiraa ja miten olla olematta ihan niin ihminen kuin olemme. Olimme kaikessa kouluttajan kanssa samaa mieltä - myös siinä, että meillä ei ole enää yhdelläkään koiralla käytössä edes puolikuristavaa pantaa. Valjaat käyvät mainiosti ja meillä ei pelotella eikä rangaista koiraa siitä, että se ei välttämättä tajua, mitä hölmö ihminen jankuttaa. Oikeastaan tuo jankuttamisen loputon raitti on tullut selväksi jo Aikon kanssa viimeistään kun se lukee ihmisraasuista kaiken ennenkuin ne oikein itsekään ymmärtävät, mitä haluavat :-)

Siiri tulee kanssamme kouluun, josko saisimme sen alati aktiiviselle luonteelle jotain muutakin tekemistä kuin odottamisen kurjuuden. Siirihän on aina niin intoa piukassa pelkästä nauhakävelystä, että se tärisee ja jodlaa odottaessaan ulospääsyä.

Kissakoirien elämää
Aiko on tuonut koiralaumaan tiettyä kissamaisuutta. Bordereista ei ole kiipeämään ikkunalaudoille eikä niiden turkinhoito ole yhtä huolellista kuin Aikolla, mutta muuten elämä on kisuistunut. Kaikki kolme syövät nykyään kanadalaista Orijen Fish -kuivamuonaa, joka on tehty viiden kalan sekoituksesta - ei siis lainkaan perinteistä lihaa! Maukasta, hyvää ja erinomaista ruokaa, joka saa turkin kiiltämään ja voinnin hyväksi. Enpä olisi ihan alkuun uskonut asiaa ja mietinkin, että onko nyt kuitenkin kyseessä kissojen ravinto. Tarinat shibojen kranttuiluista ruoan suhteen eivät ainakaan meillä ole näkyneet missään - päinvastoin. Aiko tulee illan pimetessä selittämään shibasanoin monkuen ja mouruten, että pieni huikopala ennen yöunia olisi paikallaan. Sitten taas aamusella 05:30 onkin aika herättää ihmispolot antamaan raksut kuppiin.

Yksi, kaksi, kolme vai tosi monta koiraa?

Muutama ajatus ja kokemus koiralaumasta: Meillä oli ensin yksi koira. Sitten päätimme, kun Vappu on aikuinen eli 2 vuotta vanha, harkitsemme toista. Perheeseen tuli Siiri, joka on samalta tutulta kasvattajalta - Siiri on Vapun serkku. Olimme toki huomanneet jo yhden koiran kanssa sen, että Suomessa on koko ajan kasvava "ei koiria" -maailma, jossa koiria ei saa ulkoiluttaa tietyillä alueilla, ei ottaa hotelliin, lomamökkiin, kyläpaikkoihin, kauppoihin, ostoskeskuksiin, leikkipuistoihin, puutarhoihin, tilaisuuksiin jne. jne. jne.

Siiri tuli ja muutimme juuri ennen sitä maalle omakotitaloon. Toinen koira, pienikokoinen rotu, meni hienosti. Kunhan vain sinulla on koirat, jotka tulevat toimeen keskenään. Meillä kävi onni. Vappu ja Siiri ovat kuin kaksoset, tai rakastava äiti ja pikkutytär. Mutta kahden jälkeen kukaan ei enää otakaan koiria hoitoon mielellään kun menet matkoille tai paikkaan, johon koiria ei saa viedä. Ratkaisuna ovat olleet kotiin matkan ajaksi asumaan tulevat hoitajat. Hienoa, mutta vaatii järjestelyjä, rahaa ja osaavan hoitajan, joka tietää, miten toimia jos tulee jotain ekstraa.

Sitten kolmas koira - Aiko. Päätöstä tehdessämme tiesimme, että nyt alamme elää elämää, jossa asioita tehdään paljolti koirien ehdoilla. Kukaan ei varmasti ota enää kolmea hoitokoiraa jos tarvitsemme paikan niille. Kotona pitää miettiä, miten kaksi aikuista ja pentu ovat keskenään. Opetimme Aikon olemaan omassa huoneessan kun olemme poissa. Ulkoilutus pitää miettiä, sillä kolmen kanssa kaikki menee ok, mutta jos tulee jotain ylimääräistä niin olet pulassa. Minulla pulapaikka tuli kun naapurin kovia kokenut Kaukaasian Paimenkoira oli kokemattoman käsissä lenkillä ja koira päätti, että se tulee vauhdilla laumamme joukkoon - tekemään ties mitä. Selvimme tilanteesta, komentaen vierasta koiraa ja sen taluttajaa, ilmoittamalla asiasta poliisille ja koiran omistajalle. En haluaisi kokea samaa uudelleen.

Sellaisia. Emme vaihtaisi elämäämme toiseen ilman koiria. Laumassa kaikki kolme viihtyvät hyvin. Työtä on tehty lauman kouluttamiseksi tasapainoiseksi ja pelisäännöt tunteviksi ja noudattaviksi. Jokainen päivä kaikkien kanssa on hauska ja antoisa, mutta uudenlainen elämä, josta moni asia on suljettava myös pois ja otettava jotain uutta tilalle.