Voiko pehmoleluja olla liikaa?

Meillä kolmen tytön otteet poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Vappu on voimakoira, jota eivät pidätä verkot, lautaseinät, häkin kalterit - eikä mikään, minkä voi raudanlujin leuoin raadella repaleiksi. Kuvassa Vapun revinnäistyö tältä viikolta. Se ei vain tykännyt olla portin ja verkon takana kun se on yksin kotona.

Molemmat, Vappu ja Siiri pistävät lelut salamana päreiksi. Kaikki revitään ja katsotaan, "mitä siellä on sisällä?"

Aiko puolestaan on itse lempeys. Se kantelee pehmolelujaan kauniisti paikasta toiseen ja kun jompikumpi ihmiseläin tulee kotiin, Aiko tanssii shibatanssia lelu suussaan, korvat luimussa ja lahjaa tarjoten. Se oli tänään hieman hämmentynyt, kun lahjalelua ei löytynyt heti annettavaksi ihmispololle. Aiko säntäili edes ja takaisin eikä osannut alkaa tervehtimispoljentoakaan kun tulijalle ojennettava lelu uupui. Tanssia säestetään pehmeällä ääntelyllä ja hyminällä pehmolelun ollessa koko ajan sordinona suussa.

Kevään valoa ja levon rauhaa

Jos kevättä on se, että vesi virtaa ja lepoa piisaa, niin kevät on meillä nyt! Turkeista on yritetty nypiä pahin takkukarva pois, mutta vielä(kin) riittää karvapalloja pitkin ja poikin kotia. Tyttöjen parrat ovat haastavin hoidettava. Revi siinä sitten kynsin ja hampain toisen harmaita turpahaivenia :-) En osaa enkä raaski. Siirillä on jo kohta niin pitkät haituvat, että se muistuttaa kiinalaista munkkia pitkine viiksineen.

Luolakoira henkeen ja vereen

Vain mielikuvitus on rajana kun Siiri etsii luolakoiramaisesti nukkumapaikkoja. Erityisen suosittuja ovat "isojen koirien" vaatteet, pehmeät peitot ja mikä tahansa rakennelma, josta voi tehdä nukkupesän. Siiri on puikahtanut villiksen alle ja nukkuu siellä sikeästi pitkän tovin.

Ystävä kallehin

Erityisesti Vappu menetti ihmiskavereistaan kaikkein parhaimman, kun Jorma kuoli maaliskuun alussa syöpään taisteltuaan tautia vastaan useita vuosia. Hautajaiset eilen ja nyt ilman tärkeää ystävää Vappu-koirus. Oli aina ilo katsella noiden kahden tapaamisia: hillitön ilo, riehuminen ja totaalinen antautuminen jälleennäkemisen ilolle. Riemulla ei ollut rajaa - puolin ja toisin. Vappu oli tottunut jo pennusta vierailemaan Jorman luona. Siellä oli tarvittaessa myös yöpaikka jos olimme matkoilla. Kaikkea kivaa tapahtui noina kertoina: Vappu näki paljon muita koiria, leikki lasten kanssa ja nautti ollessaan lellitty ainokainen.

Sairaus kävi loppuaikana Jorman voimille niin, että tapaamisia ei enää ollut. Kuin viimeisenä viestinä jo kuoleman tiedon jälkeen eräänä iltana Vappu ryntäsi ulko-ovelle. Se riehui innoissaan ja taukoamatta villiten Siirinkin samaan riemuun. Kun menimme ovelle, siellä ei ollut ketään - ei ainakaan ihmissilmälle nähtävää.