perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tyttöjen elämää

Kolmen tyttökoiran kanssa ei aika käy pitkäksi. Aiko on kuvassa olevan kasvienhoidon mestari - joskin kuvassa SE puuttuu paikalta. Aikon intohimona oli jonkin aikaa kaivaa kukkaruukun mullat pellolle. Sen on täytynyt seistä nelipisteseisonnassa ruukun reunalla ja sitten antaa palaa!!

Elämää piristää myös se, että kaikilla kolmella koiruksella on samaan aikaan juoksu. Lattiatasosta varmaan ihmisen ihmisen reiden tasalle saakka meillä on suunnaton hormonien ja feromonien sekamelska - ainakin niin antavat työttömme ymmärtää. Jokainen "astuu" jokaista ja pissitään matoille ja rekkaloidaan pihalla ilman kuuloaisia. Pensaikot vain rytisevät kun ajetaan takaa ja leikitään naisluostarin viimeisiä elossa olevia asukkaita ja lihan iloja kuin viimeistä päivää. Kunpa juoksut jo hälvenisivät ja pääsisimme laskeutumaan ihan tavalliseen arkeen :-)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Emme tiedä mitään niin tärkeää, kuin erinomainen eläinlääkäri. Olemme löytäneet sellaisen. Aikon korvaa hoidettiin taas, ja jo mennessä eläinlääkäri sai tervehdystanssin tulolahjaksi. Tosin sen jälkeen käännyttiin 180 astetta ja oltiin lähdössä taas kotiin. No, sydäntä kuunnellessa Aiko oli hiiren hiljaa ja keskittyi nuuskimaan eläinlääkärittären turpaa ihan läheltä ja hienovaraisesti. Nyt alkavat korvat olla jo matkalla kohti pystyasentoa - molemmat. Kuvassa tosin on menossa lepohetki, jolloin tuollainen kevyt vaakataso on ihan jees........


sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Näyttelyssä näyttäytymässä

Aiko oli ensimmäistä kertaa oikeassa näyttelyssä Heinolassa. Päivä oli aurinkoinen ja kuuma, mutta onneksi koiria kokonaisuudessaan vähän. Shiboja tosin oli ihan kunnolla. Aiko oli junioriluokassa ja sai vaaleanpunaisen nauhan - huolimatta siitä, että turkki oli kadoksissa ja häntä ei noussut vatsan alta kuin pieneksi hetkeksi kaareksi selän päälle.

"Feminiininen, todella harvinainen, sekä korvat että silmät ovat naiselliset. Hieman huonossa turkin kunnossa" lausahteli Mr. Yuichi Tomimoto Japanista :-)

Aiko katsoikin arvon tuomaria alentuvasti kuin kotimaansa prinsessa eikä vaivautunut mielistelemään ketään eikä mitään. Liekö tuo etu vai haitta? Sellaisia.

PS. piti kaivaa kuva esiin, jotta ymmärtäisi, mitä tuo "todella harvinainen" sitten tarkoittaa(kaan) :-)

torstai 16. heinäkuuta 2009

Koirankarvapesä













Aiko kehitti kesäretkellämme massiivisen talvikarvan irtilähdetysoperaation. Yli viikon kestäneellä matkallamme koko aluskarva vaihtui :-) Liki jokaiselle yöpymispaikalle jäi kunnollinen kasa ketunpunaista karvaa mahtavana pallona. Koira tuntui välillä hajoavan käsiin kun sitä harjasi ja alusvilla lähti paakkuina irti. Nyt on tyttö taas kunnossa ja valmiina kasvattamaan kunnollisen talvitakin.

Ruotsia ja Norjaa ristiin ja rastiin

Siirillä ja koko muulla tyttöjoukolla on ollut vaiherikas matka asuntoautossa toista viikkoa reissaten Ruotsissa ja Norjassa. Meno on ollut päivä päivältä sujuvampaa. Jokainen on löytänyt oman mielipaikkansa autossa ja elo on sujunut leppoisasti.

Siirille reviiri on laajentunut Jäämerelle saakka. Tarkka ja lauman turvallisuutta vartioiva ote ei ole herpaantunut hetkeksikään. Vappu puolestaan on lakannut kerjäämästä joka käänteessä!! Käsittämätöntä. Se on sijoittautunut omaan boksiinsa auton takatalliin ja asuu siellä kuin murkkunen nuori, ovi vain heilahtaa ja voisi odottaa kuulevansa heavy-rock-musaa korvat kuumina :-)

Aiko puolestaan on ollut oma itsensä. Sen kummajaisista suurin on ollut ison meren liike rannassa aaltoina ja tunturipurojen kuohu. Aiko on hiipinyt matalana kohti vettä ja rynnännyt heti kauemmas kun tassuihin on meinannut osua vettä. Samaan aikaan Vappu on jo kahlannut mahaa myöden vedessä ja Siiri juonut kuin viimeistä päivää purosta jääkylmää vettä. Tuore siika voissa paistettuna maistui iltapalana kaikille ja uni on ollut mitä makoisinta.

Kotiin päästyämme Vappu on ollut onnellinen - kummallinen matka on VIHDOINKIN ohi ja arki tässä ja nyt. Siiri taas on ollut selvästi pettynyt - tässäkö kaikki oli, MIKSI MATKA EI JATKU loputtomiin? Aiko ei näytä tunteitaan, vaan on kuin japanilainen prinsessa, jonka kantotuolimatka on hetkeksi tauonnut.

PS: Siiri ja karitsa

Siiri koki matkalla MIELETTÖMÄN RAKKAUDEN, sillä pieni valkoinen karitsa ihastui Siiriin täysin avoimin mielin ja estoitta. Menimme Siirin kanssa katsomaan leiripaikan kupeessa olevaa emon ja kahden karitsan aitausta. Siiri lähestyi KUMMALLISIA eläimiä innosta täristen, mutta kuitenkin selvästi niin, että se ei tiennyt, mistä on kyse ja mitä oikein pitäisi tehdä. Pieni karitsa kurottautui aitauksen välistä ja mojautti suuren suukon suoraan Siirin kuonoon. OOH - miten oikein tapahtui? Siiri meni hämilleen ja lähestyi uudelleen karitsaa, joka tunki kuononsa uudelleen aitauksen välistä ja alkoi natustaa Siirin valjaita kevesti koko kaulan pituudelta. Tuo oli jo liikaa Siirille, joka oli muutenkin ihmetyksestä sykkyrässä. MISTÄ OIKEIN ON KYSE, MIKÄ TUO ON? Kysyi Siiri.....

Jouduimme käymään aitauksella monta monituista kertaa Siirin kanssa illan aikana, sillä tuo estoton ja ehdottoman ystävällinen karitsa oli saanut kerralla Siirin sydämen ja mielen omakseen. Kun sitten myöhemmin Norjassa näimme lampaita, Siiri ei meinannut suostua lähtemään lainkaan pois aitaukselta. NIIN IHANIA ovat karitsat :-)