torstai 16. heinäkuuta 2009

Ruotsia ja Norjaa ristiin ja rastiin

Siirillä ja koko muulla tyttöjoukolla on ollut vaiherikas matka asuntoautossa toista viikkoa reissaten Ruotsissa ja Norjassa. Meno on ollut päivä päivältä sujuvampaa. Jokainen on löytänyt oman mielipaikkansa autossa ja elo on sujunut leppoisasti.

Siirille reviiri on laajentunut Jäämerelle saakka. Tarkka ja lauman turvallisuutta vartioiva ote ei ole herpaantunut hetkeksikään. Vappu puolestaan on lakannut kerjäämästä joka käänteessä!! Käsittämätöntä. Se on sijoittautunut omaan boksiinsa auton takatalliin ja asuu siellä kuin murkkunen nuori, ovi vain heilahtaa ja voisi odottaa kuulevansa heavy-rock-musaa korvat kuumina :-)

Aiko puolestaan on ollut oma itsensä. Sen kummajaisista suurin on ollut ison meren liike rannassa aaltoina ja tunturipurojen kuohu. Aiko on hiipinyt matalana kohti vettä ja rynnännyt heti kauemmas kun tassuihin on meinannut osua vettä. Samaan aikaan Vappu on jo kahlannut mahaa myöden vedessä ja Siiri juonut kuin viimeistä päivää purosta jääkylmää vettä. Tuore siika voissa paistettuna maistui iltapalana kaikille ja uni on ollut mitä makoisinta.

Kotiin päästyämme Vappu on ollut onnellinen - kummallinen matka on VIHDOINKIN ohi ja arki tässä ja nyt. Siiri taas on ollut selvästi pettynyt - tässäkö kaikki oli, MIKSI MATKA EI JATKU loputtomiin? Aiko ei näytä tunteitaan, vaan on kuin japanilainen prinsessa, jonka kantotuolimatka on hetkeksi tauonnut.

PS: Siiri ja karitsa

Siiri koki matkalla MIELETTÖMÄN RAKKAUDEN, sillä pieni valkoinen karitsa ihastui Siiriin täysin avoimin mielin ja estoitta. Menimme Siirin kanssa katsomaan leiripaikan kupeessa olevaa emon ja kahden karitsan aitausta. Siiri lähestyi KUMMALLISIA eläimiä innosta täristen, mutta kuitenkin selvästi niin, että se ei tiennyt, mistä on kyse ja mitä oikein pitäisi tehdä. Pieni karitsa kurottautui aitauksen välistä ja mojautti suuren suukon suoraan Siirin kuonoon. OOH - miten oikein tapahtui? Siiri meni hämilleen ja lähestyi uudelleen karitsaa, joka tunki kuononsa uudelleen aitauksen välistä ja alkoi natustaa Siirin valjaita kevesti koko kaulan pituudelta. Tuo oli jo liikaa Siirille, joka oli muutenkin ihmetyksestä sykkyrässä. MISTÄ OIKEIN ON KYSE, MIKÄ TUO ON? Kysyi Siiri.....

Jouduimme käymään aitauksella monta monituista kertaa Siirin kanssa illan aikana, sillä tuo estoton ja ehdottoman ystävällinen karitsa oli saanut kerralla Siirin sydämen ja mielen omakseen. Kun sitten myöhemmin Norjassa näimme lampaita, Siiri ei meinannut suostua lähtemään lainkaan pois aitaukselta. NIIN IHANIA ovat karitsat :-)

Ei kommentteja: