maanantai 21. kesäkuuta 2010

On the road again

Mikäs meillä maatessa omassa yksiössä mukana kotoa otettu sänky ja pehmikkeet. Aiko matkailuauton takatallissa retkellämme. Hiljainen veijari, jonka kanssa matka sujuu mukavasti ja mielyttävästi. Toista on Siirin ja Vapun kanssa. Vappu huutaa kuin kidutuslennolla ja Siiri voisi matkustaa energiallaan vaikka kuuta kiertävälle radalle.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Grand Slam




Aiko ja pallo - ikuiset ystävät. Heittoja ja noutoja kertyy kesän aikana. Aiko aloittaa itse pelin pyytämällä pallon pöydältä. Turkki alkaa olla nyt käännekohdassaan. Vielä irtoaa karvaa hännästä ja kaulasta. Karvanlähtöprosessi on kestänyt vasta hieman yli kaksi kuukautta! Sen aikana Aikosta on kuoriutunut karkeakarvainen ja aikaisempaa vaaleampi aikuinen neito.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Karvaiset tytöt




Kaikessa on kyse KARVOISTA. Kolmen tytön saldo on tällä hetkellä kovin erilainen. Aiko on poistanut turkkiaan vimmaisesti kaksi!! kuukautta ja koko pohjavilla on nyt siirtynyt taivaan tuuliin. Tai ei aivan sitten kuitenkaan, sillä kun kokeilin furminaattorilla eilen, niin vielä irtosi niin paljon kaulasta, että ison Dysonin säiliö tuli täpötäyteen. Mistä noita karvoja oikein tulee? :-)

Vappu ja Siiri ovat puolestaan kehittäneet kunnolliset karvanaamat. Huomaa, että vakituinen trimmaaja on ollut vaihdossa vuoden ulkomailla. Kohta alkaa koiruksille häämöttää ura sirkuksessa karvaisten naisten revyssä.