Epätoivoa hormonimyrskyissä

Kolme koiratyttöä samassa talossa aiheuttaa noin puolen vuoden välein hormonien sakean myrskyn ja monenlaista erikoista. Jokainen koira on juoksuaikana erilainen: Siiri on epätoivoinen. Se haahuilee kuono maassa ja on todella henkistyneen oloinen neito. Vappu taas on tomera ja urostelija. Se astuu alempiaan minkä kerkiää ja ruopii maata kuin espanjalainen mahtihärkä. Aiko on kaino japanilainen, joka ei tee isoa juttua asiasta.

Kaikille kolmelle - sudenpennulle - juoksu alkaa samoihin aikoihin. Valmistautuminen mahdollisten pentujen hoitajiksi on perimää menneisyyden kehityspolusta, jolla susien alfapari sai pennut ja muut hoitivat niitä. Meillä koko porukka odottaa turhaan valmiudessa. Ei pentuja kennelkään, ainakaan näistä juoksuista.

Elämä on koiran parasta aikaa :-)

Matti Nykästä vapaasti mukaillen voisi sanoa, että "ELÄMÄ ON KOIRAN PARASTA AIKAA". Aikon lumirakkaus on selkeä - lujaa, kovaa ja koko ajan ulkona temmeltäen. Turkki on paksu kuin itämainen villamatto eikä pakkanen häiritse. Toisin oli, kun hölmö emäntä puki -25C pakkaseen mennessä Hurttaviitan päälle. Aiko jähmettyi kuin patsas, ja sitä sai vetää pulkan lailla perässä. Ei auttanut muuta kuin sormet kohmeessa vetää moinen retale valjaiden välistä pois ja ---- häntä nousi hienolle kaarelle, askel oli korskea ja matka jatkui.

Helvetinurut ja feromonimaja

Taas on yksi pommitusten juhlayö vältetty ja säästytty koirien pommikammoilta. Kaikenlaiset "helvetinturut, rautaa rajalle, sikapommi VII jne" -mallit ovat räjähdelleet nurkissa keskellä yötä, mutta koirukset ovat nukkuneet nojatuolissa "feromonimajassaan" sikeästi. Mainostajat uutisoivat feromonipantoja tuomaan turvaa luonnollisella tavalla. Rauhallinen koira erittää ko. hormonia ja viestittää kemiallisesti kavereille, että ei ole huolta. No, meillä onneksi koko kolmikon luontainen rauhoitushormonituotanto on toiminut odotetusti.

Varmistelimme tilannetta kuitenkin niin, että menimme aina koiruksen mukaan pihalle seuraksi, jos joku ylipäänsä halusi mennä kovaan pakkaseen. Vain Siiri käyttäytyi tavoilleen uskollisena. Se juoksi vetävällä askeleella pitkin lumista vartiopolkuaan. Kinokset ovat niin korkeat, että ainoastaan korvalehtien kärjet ja neulasuoran hännän pää vilkkuivat lumikoulurusta kun reipas askel heitti korvalehdykät rytmikkäästi pystysuoriksi. Iso pommi räjähti ilmassa ja valaisi taivaan. Siiri tervehti pamausta haukahtamalla reippaasti kerran: "täällä minä, siellä sinä!".