Perheemme koirusten palloilukausi on virallisesti alkanut. Aamut, päivät, iltapäivät ja kuulaat illat kuluvat palloillessa. Mitä sitten tuosta jää, sijoitetaan etsintätreeneihin ja kuhertelevien kyyhkysten tuijottamiseen ja naapurissa satunnaisesti vierailevien pikkukoirien vaanimiseen. Siiri pyrkii pidemmälle - se tassuttelee noin kerran viikossa parin talon päähän (omine lupineen) tuijottamaan 5 pikkukoiran kotina toimivaa omatkotitaloa. Sitten joku ystävällinen naapuri kantaa karkulaisen taas kerran kotiovellemme.

Aiko on liittynyt etsijäkoiriemme tyttöjoukkoon, sillä alkeiskurssin ensimmäinen harjoitus on takana. Räntä- ja vesisateessa alku ei ollut lupaava, sillä Aiko laski hännän tiskirätiksi ja murisi koko joukolle ja pyrki takaisin autoon. Harjoitusten alkaessa Aikolla ei ollut mitään kokemusta etsimisen alkeistakaan ja ensimmäinen näkölähtö menikin asiaan tutustuessa. Koiria oli kahdeksan ja määrä tuotti osaltaan tosiasiassa hienon tuloksen - kaikille ei selvästikään kannattanut murista ja häntäkin piti nostaa ylös, jotta olo olisi normaali.

Toinen jälki olikin sitten käännekohta. Haettava maali oli viehättävä ja kaunis spanielipentu. Aiko seurasi huolellisesti ja täsämällisesti jälkeä, katsoi pari kertaa taakseen ja kun sai vahvituksen siitä, että tätä oli tarkoitus tehdä, se meni suoraan maaliin. Makkarat eivät Aikolle maistu, eikä muukaan syötävä kun tilanne on uusi. Sen sijaan mieliala oli korkealla loppuillan vaikka koko harkkoihin meni kolme ja puoli tuntia melkoisen keljuissa sääolosuhteissa. Jatkoa siis seuraa :-)

Etsijäjoukon harjoittelua

Taas on harjoittelupäivä takana. Siiri ja Vappu ovat (äitini sanoja lainaten) aamusta alkaen kuin "seinästä repäistyjä". Levotomuus tarttuu kaikkiin ja kun sitten lopulta koittaa aika lähteä etsintäHARKKOIHIN, autossa huudetaan häkissä suoraa huutoa niin, että sisäkaton velurit ovat rullalla. Kaikki tuo reuhtominen ja itsensä kiihdyttäminen huimiin sfääreihin ennakoi näemmä selkeää suoritusta etsinnässä :-) ... siis ainakin eilen.

Siiri haistoi maalikoiran pantaa ja sitten se seisoi terävänä paikallaan niin pitkään, että kouluttaja alkoi jo ehdotella erilaisia "istu vieressä ja mennään" -käskyjä. En hennonut sanoa, että turhaan olisivat nuo tarjolla Siirille. Kunhan tuo hetken tuumaa ja sitten menee. Ja niin meni. Kuivalla asfaltilla, taajamassa, kuuden alle kouluikäisen lapsen pöyräkilpailujen maalialueen läpi ja sitten eteenpäin kulmat kulkien tuulessa, joka repi melkein hiukset päästä. Häiriöt eivät haitanneet Siiriä työssä :-)) Se kipitti koko matkan suoraan kuin kiskoilla ja maalikoiran nähdessään seisoi hetken ja sitten olikin makkarahetken aika. Sellaisia. Vappu teki samanlaiset ja sitten joukolla ihan hiljaisina takaisin kotiin.

Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa?

No niin, nyt on sitten Aikokin ilmoitettu etsijäkoira-alkeiskurssille. Näinköhän mairea hymy hyytyy suupielistä, kun kysytään palveluhalua ja odotukset toimia kuten IHMISET HÖLMÖT (=IH) odottavat. Se nähdään. Ainakin Aikolla on nenä hallussa ja järki päässä. Koirakolmikkomme smartein jäsen voi vain olla luonteeltaan sellainen, että ei kiinnosta.

Etsintäharjoituksien paras anti on ollut tottuminen "työtilanteessa" toisiin koiriin. Varmaan me IH:t (*selitys yllä :-) käyttäydymme eri tavalla, sillä jopa Siiri on suhteellisen rauhallinen kun se tekee harjoitusta. Kummallista, mutta tosiaan toiminta on asiallista, ammattimaista ja selkeää --- siis ihan totta --- sellaista :-) Jatkoa seuraa kun koulutus on alkanut.

Sama meno jatkuu

Sunnuntaiaamun rauhaa. Siiri on omimmillaan nukkumassa taas kerran rennosti "ison koiran" päällä. Sen luottamus on 150%. Siksi nukkuminen voidaankin lopettaa raukeasti valumalla pää edellä kohti lattia ja luottaen siihen, että joku ottaa kiinni niin, että mitään ei pääse sattumaan.

Siiri ja Vappu ovat molemmat avanneet etsijäkoirakautensa 2011. Yhdet harkat ovat takana. Siiri osoitti selkeästi ammattimaista keskittymistä: yksi pitkä nuukaisu Luna-koiran suojaliivistä ja matkaan. Tassullistakaan ei epäröity kun oli TEHTÄVÄ :-) menossa. Se eteni kuin juna kiskoilla ja pysähtyi tasan tarkkaan paikoilleen osoittamaan maalikoiran metsästä. Vapun harkat eivät menneet yhtä täsmällisesti, sillä vaikka se on perheemme varsinainen nenä- ja ruokatyöläinen, etsiminen ei sujunut ihan häiriöttä. No, seuraavat treenit odottavat ensi viikolla.

Ei uutta aurigon alla

Meillä ei ole mitään uutta kerrottavaa - paitsi, että kun pakkaset vihdoinkin väistyivät, niin ulkoilukin alkoi maistaa eri mittakaavassa kuin ennen... siis Vapulle. Siirihän on ollut ulkona "rajavalvonnassa" läpi talven ja Aiko taas kulkenut lenkkinsä karvatassuillaan kuin ei mitään.

Kuvassa Siiri lepoasennossa rennosti vatukummulla, kuten illalla jo kuuluukin kun päivän askareet ovat ohitse. Pinaattilettu on saatu ja sitä pitää vielä sulatella hetkonen ennen yöunille siirtymistä. Korvatkin ovat rentoina kuin joogin syvämeditaatiossa ikään.

Hyvää karvaista ystävänpäivää

Karvaiset suudelmat Aikolta kaikille - tutuille ja tuleville tutuille. Koiruksemme on kasvattanut hetkessä kunnolliset karvavarpaat pakkaskelien ulkoilua ajatellen. Viittoja tai muita kummajaisia kun ei Aiko suostu edes ajattelemaan. Kerran on kokeiltu ja silloin sain vetää koiraa kuin haravaa perässä.