Pölynimuri

Pölynimurieläimen tarina
Liki kaikissa koiranpentujen kasvatusoppaissa on tarina siitä, miten pennut totutetaan kodin puuhiin ja ääniin. Sen myötä siirtyminen uuteen kotiin on sitten helppoa. Pentu ei hermostu pesukoneesta, eikä pölynimuri herätä ihmetystä.

Sellaisia. Meillä pölynimurit ovat aina olleet RIISTAA!!! Kun koneen ottaa kaapista, Vappu rientää paikalle, ottaa tukevan nelijalkaseisonnan ja vain odottaa, että kone alkaa surista. Pienikin liike suulakkeella saa PEDON esiin koirista. Ne riehuvat raivokkaasti suulakkeen kimpussa, roikkuvat siinä hampaillaan ja syöksyilevät salaman lailla jättimäisiä saalistusloikkia poukkoillen. Mikään komentaminen ei auta.

Televisiossa meitä ihmisiä riemastuttaa amerikkalaisen koirakuiskaajan oma ohjelma. Siinä tämä helmenvalkoisen hymyn omaava pieni arogantti mies ottaa koirasta kuin koirasta luulot pois pelkällä ajattelun energialla. Miehen suosikkiohje pölynimuria käyttävälle naiselle koiransa riehuessa kuin viimeistä päivää imurin kimpussa on: "ota imuri itsellesi, se on sinun koneesi, ei koiran". Ja ... kuin ihmeen kaupalla raivotautikohtausta imitoiva koira irrottaa otteensa ja katsoo rauhallisesti sivusta emännän siivotessa kodin puhtoiseksi.

Meillä kaikki meni hieman eri tavalla. Koirat ovat olleet siivouksen ajan ulkona. Vappu alkoi kyllästyä kyyhöttämään ulkona oven takana imuroinnin ajan. Sen korvat olivat pitkin päätä ja katse apea. Takamusta palelsi ja muutenkaan ei ollut kivaa. Vappu pääsi kerran vahingossa sisälle kun imuroin. IHME oli tapahtunut. Se ei olisi voinut olla vähemmän kiinostunut pölynimurista. Vaihtokauppa ulkona istumiselle ja odottamiselle voitti, sillä typerä imuri ei voita lämmintä omaa lammastaljaa, jolla voi leppoisasti maata ja tarkkailla tilannetta sen sijaan, että riehuisi koneen kimpussa ja lentäisi kaaressa ulos.

Ai niin, muu lauma seurasi luonnollisesti Vapun mallia ja jätti sekin imurin rauhaan.

Kummallista? Onkohan minulla ensimmäinen kiinnitys koirakuiskaaja -arvonimeen? Vai olikohan tuo ihme vain sattumaa.