lauantai 14. elokuuta 2010

Johtajattaren vesileikit







Vapulla on aivan erityinen suhde veteen - sitä kuvaisi lähinnä klassinen "viha-rakkaus" -sanonta. Kun se oli pieni pentu, luulimme, että koiria pitää pestä suhteellisen säännöllisesti. Aina kun tuo toimitus oli menossa, Vappu otti pesun alistuneesti vastaan, mutta sen jälkeen se riehui kuin viitapiru puutarhassa juosten kuin radaltaan eksynyt risteilyohjus sinne ja tänne. Menoa siivitettiin kovalla haukunnalla ja metelillä.

Sittemmin olemme luopuneet koirien pesuista, sillä miksi pestä koiraa jos sen turkissa ei ole mitään erityistä likaa. Aikoa emme ole pesseet kertaakaan ja Siiriäkin vain kerran tai kaksi tähän mennessä ja kaikilla on mitä parhain turkki ja erinomaisessa kunnossa oleva iho. Kenelläkään ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia turkin kanssa. Karvat vaihdetaan Siirillä ja Vapulla pari kertaa vuodessa nyppien. Nyt kun tunnustuksia tekee niin ei meillä kyllä harjatakaan koiria - miksi pitäisi?

Vapun erikoinen harrastus veden kanssa on "tappaminen". Nähdessään kasteluveden virtaavan, se syöksyy paikalle ja alkaa tappaa vesisuihkua. Koko koira ajaa itsensä metsästyshurmioon ja sen villitsemänä se ottaa kaiken irti vesisuihkusta. Tässä leikissä ei välitetä siitä, että turkki kastuu. Päinvastoin. Kuvat kertovat tarinan eilisestä. Lopussa sitten lady lepää kauniisti ja rennosti uimahetken jälkeen :-)

Ei kommentteja: