Jäljestystä ja kaikkea sellaista

Kuvia ei ole, mutta tarina kertoo, että Aiko alkaa päästä kiinni jäljestämisestä. Eilen meni jo joutuisammin kuin aikaisemmin, sillä kun antaa pitkän liinan eikä katsele koiraa silmiin - vaikka Aiko haluaakin varmistaa "tätäkö tässä nyt tehdään" -tyyppisesti. Maalikoira löytyi ja meneminen oli itsenäistä jäljen päällä tarkkaan kulkemista.

Tarkistukset tehtiin muutamassa risteyksessä sveitsiläisellä kelloseppätarkkuudella kuin vain voi shibalta odottaakin. Reuhuaminen ja elämöiminen olisi rahvaan brutaalia toimintaa. Aiko liukuu kauniisti kuin geisha kasvuston joukossa. Ilmaisu maalin löytyessä on hieno, äänetön seisonta - saman asennon kun saisi näyttelyssä aikaan niin olisi tupen rapinat. No, me emme noissa kauneusjutuissa aikaamme kuluta, vaan jätämme ne muiden toimiksi :-)

Aiko on siinä mielessä oma itsensä, että palkinnoksi ei tarvita ruokaa eikä vesikään maita. Sen sijaan suhde muihin koiriin on muuttunut varmemmaksi ja se on kiinnostunut kovasti harjoituskavereistaan.

Muistakin sen verran, että Siiri ja Vappu ovat saaneet hetkeksi uuden naposteltavan. Kukkapenkkeihin on siroteltu kanankakkarakeita. Ne ovat todella makoisia ja aromikkaita pikkupurtavia. Mukavaa myös ihmispoloille, joiden posket haisevat kanan pissalle koirapusujen jälkeen. Sellaista.