Terveisiä koiraplaneetalta

Täällä taas! Aiko olkoon laumamme edustaja talvikuvissa, sillä oli sen vuoro leikkiä lumileikkejä kun painimme valkoisen massan kanssa lapioin ja lumilingon avulla. Koirilla on jokatalviseksi muodostunut juoksurata aidatulla takapihalla ja kiirettä pitää pallon kanssa - ainakin Siirillä.

Aikolla on turkki vaihtunut parahiksi kohtaamaan talven haasteet. Vapulla ja Siirillä puolestaan sellaiset turrikat päällä, että ei paremmasta väliä. Borderterrierien alkuperämaassa oltaisiin varmasti tyytyväisiä jos näkisivät nuo "villielukat" mahtavine karvoineen. Jokainen koira on syönyt kuivattua kalaa jo kolmatta vuotta välipaloina ja se näkyy turkissa ja voinnissa. Muutenkin meillä ollaan oltu perinteisen terveitä.

Syksyllä Vappu ja Siiri kävivät eläinlääkärissä hammaskivihoidossa. Eka kerta kumpaisellekin. Ei ollut paljoa putsattavaa. Liekö syy Plaque offin säännöllisen syötön koko niiden elämän ajan. Saimme sitä aikanaan Ruotsista hakiessamme Siirin sieltä samasta kennelistä kuin Vapunkin kuusi vuotta sitten. Aikolla hampaat ovatkin valkoiset ja puhtoiset. Toinen, mikä voi olla vaikuttava asia on, että kukaan kolmesta ei ole koskaan syönyt viljoja sisältäviä koiranruokia ja lisäpaloina on vain kuivaa vatsaa tai dental-stix noin kerran päivässä.

Siinä olivat terveysuutiset - kuin presidenttiehdokkailla - terveitä ollaan oltu eikä mitään näköpiirissä. Juoksut olivat kaikilla samaan aikaan ja meno oli sen mukaista. Mietimmekin, että olisi todella vauhdikasta jos jokainen saisi pennut samaan aikaan :-) Eipä ole kuitenkaan sulhoja sallittu ja elämä soljuu koiraluostarissa entiseen malliin.

Matkalla

Kesä on matka-aikaa. Kolme koiraa ja asuntoauto on haaste, sillä Aiko vaatii oman erillisen tilansa muilta. Siiri rakastaa kulkemista. Sen sielu on vaeltajan ja mikään matka ei ole kyllin pitkä taltuttaakseen Siirin uteliaisuutta. Aina välillä tosin väsy voittaa ja silloin syli maittaa.

Etsintäharjoitukset alkoivat syksyn osalta tänään. Vappu haki ja Siiri oli rekrytoitu maalikoiraksi kolmen kilometrin hakuharkkaan toiselle koiralle. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kesä rientää kohti viilenevää syksyä. Vielä on kuitenkin aurinkoisia päiviä jäljellä. Koirat ovat olleet pahimmat helteet sisällä ilmastoidussa viileydessä. Jos yritti houkutella niitä kävelylle, ne katsoivat kuin sanoen: "mene Sinä vain jos Sinulla on jotain asiaa tuonne leivinuuniin". Vappu ja Siiri saivat ansaitsemansa ammattimaisen turkinsiivouksen ja nyt on jo ehditty kasvattaa kunnollinen peruskarva uudelleen - myös Aiko - joten talvi voi huoletta tulla.

Lepo on aina paikallaan. Hetken voi toteuttaa vaikka ihmisen sängyssä tai sitten vain repsahtaen juuri palasiksi askarrellun talouspaperirullan viereen. Leikki, lepo ja syöminen muodostavat pyhän kolmiyhteyden koiriemme elämässä. Syksy tuonee taas mukavat etsintäharjoitukset - kunhan vain saamme aikaa ja säät ja sallivat. Onneksi kaikilla on perusdiplomit kasassa ja voi alkaa pyöriä treeniringeissä. Tavoitteena on naivisti tuottaa koirille hauskaa - ja sitä se on - reaktioista päätellen. Siiri torin jäljestää aina kotipihallamme ja siilit saavat kyytiä.

Estijäkoirakolmikko ja tyttökoirien elämää

Aiko on saanut kolmantena koirana valmiiksi etsijäkoira-alkeiskurssinsa. Nyt kaikki kolme ovat iskussa treenirinkeihin....jos vain pääsemme niihin, sillä usein samasta perheestä ei saakaan olla mukana kahta koiraa ja kahta ohjaajaa.....sääntöjä sikiää sitä mukaa kun harrastus alkaa saada suosiota.

Siirillä on puutarhassa aina rajattomasti touhuttavaa. Kaikki aidan takana kulkevat pitää tarkistaa ja pensaiden alla on rajattomasti piilopaikkoja ja puuhattavaa. Kesä on koirille nautinnollista aikaa.

Aiko on vihdoinkin saanut jokavuotisen karvanlähdetysprojektinsa melkein päätökseen ja kaiken alta on kuoriutunut hoikka koira. Nyt voikin alkaa taas kasvattaa uutta alusvillaa kun ihokin on vaihdettu hilseilevän alusvillan kanssa.

Pihallamme on ollut varispariskunta pentunsa kanssa. Yhteiselo muuttui taisteluksi kun yritimme säästää poikasen henkeä lintupaisteja pyydystävältä tyttökoiratriolta. Varikset olivat sitä mieltä, että hyökkäys on paras puolustus. Sain äkäisen variksen kimppuuni ja päähäni kaksi haavaa ja kynsimäjäljet. Samana päivänä pariskunta seurasi minua kadulla pitkän matkaa hyökkäillen Siiriä ja Vappua ja minua kohden kun luulimme menneemme turvalliselle alueelle kävelylle.

Tuon episodin jälkeen kuljimme kolmisen päivää harava kädessämme omalla pihallamme. Kerroimme tosin naapureille syyn outoon käytökseemme, jotta saisimme maineemme pysymään joten kuten pinnan päällä. Siiri kulki pitkin pihan reunoja ja pensaiden alusia. Sekään ei juossut enää reippaasti haukkuen, vaan luimuili pitkin nurkkia. Kotimme ja pihamme oli vallattu! Ainoa keino oli ottaa käsineet käteen, siepata variksen poikanen ja heittää se kerta kerran jälkeen aidan yli naapureiden pihalle. Onneksi se kasvoi lopulta lentokykyiseksi ja nyt taas meillä on rauha - ja HELLE!

Jäljestystä ja kaikkea sellaista

Kuvia ei ole, mutta tarina kertoo, että Aiko alkaa päästä kiinni jäljestämisestä. Eilen meni jo joutuisammin kuin aikaisemmin, sillä kun antaa pitkän liinan eikä katsele koiraa silmiin - vaikka Aiko haluaakin varmistaa "tätäkö tässä nyt tehdään" -tyyppisesti. Maalikoira löytyi ja meneminen oli itsenäistä jäljen päällä tarkkaan kulkemista.

Tarkistukset tehtiin muutamassa risteyksessä sveitsiläisellä kelloseppätarkkuudella kuin vain voi shibalta odottaakin. Reuhuaminen ja elämöiminen olisi rahvaan brutaalia toimintaa. Aiko liukuu kauniisti kuin geisha kasvuston joukossa. Ilmaisu maalin löytyessä on hieno, äänetön seisonta - saman asennon kun saisi näyttelyssä aikaan niin olisi tupen rapinat. No, me emme noissa kauneusjutuissa aikaamme kuluta, vaan jätämme ne muiden toimiksi :-)

Aiko on siinä mielessä oma itsensä, että palkinnoksi ei tarvita ruokaa eikä vesikään maita. Sen sijaan suhde muihin koiriin on muuttunut varmemmaksi ja se on kiinnostunut kovasti harjoituskavereistaan.

Muistakin sen verran, että Siiri ja Vappu ovat saaneet hetkeksi uuden naposteltavan. Kukkapenkkeihin on siroteltu kanankakkarakeita. Ne ovat todella makoisia ja aromikkaita pikkupurtavia. Mukavaa myös ihmispoloille, joiden posket haisevat kanan pissalle koirapusujen jälkeen. Sellaista.

Karva- ja kakkasadetta

Elämä soljuu arkisesti. Aikolla on vuosisadan karvanlähtö (taas kerran) ja kotimme kylpee päivittäin karvapalloissa kuin amerikkalaisen westernin tuulessa pyörivien aavikkopensaiden lailla. Linnut ovat saaneet hyvän osan turkista, sillä harjaan irtokarvaa kasa kaupalla aamuisin. Tiaiset käyvät noutamassa turkkitupot pesiin poikasten lämmikkeiksi. Kysyntää koirankarvalakanoille on riittänyt.

Kävelyretkemme päättyi dramaattisesti, sillä kauhein mahdollinen asia, Aikon mielestä, pääsi yllättämään: KAKKAKIKKARA KARVAHOUSUISSA KIINNI! Tuon onnettoman ilmiön yllätettyä koiraneidon alkoi vimmatunmoinen vaakatasoinen pyöriminen ja hätääntyminen nousi kierros kierrokselta. Aikon mielestä jotain noin häpeällisen kaameaa ei voi sattua HÄNELLE. Sain esimakua siitä, millainen voisi olla takapäästään osaksi halvaantuneen koiran kävely kun Aiko kiemurteli kotiin raahaten takapäätään puolimastossa ja välillä romahtaen ruohikkoon. En voinut olla vertaamatta mielessäni Siiriä ja Vappua samassa tilanteessa. Niillä on harva se kerta jotain kokkareita kalsareissa, joista ei voisi vähemmän välittää. Ne tippuvat joka tapauksessa sitten aikanaan kun kuivuvat kylliksi - ajattelevat Siiri ja Vappu :-).