lauantai 26. joulukuuta 2009

Ylä-Urdustanilainen Emerita - Professori Vappu

Muutama sana laumamme johtajattaresta Emerita professori Vapusta.

1. Vappu on monella tavalla ainutkertainen laatuaan. Sen kyky optimoida energian käyttö suhteessa ruoka-annoksiin päihittää NASA:n avaruustutkimusinstituutin ravintotieteilijöiden taidot ja tiedot. Yksikään kalori ei mene hukaan ja liikunnan suhte ravintoon on äärimmilleen optimoitu.

2. Kerjäämisen jalon taiteen globaalina kykynä, Vappu on osoittanut jäljittelemättömät taitonsa ja taipumuksensa alalle. Istuminen takamuksella, toinen takajalka holtittomasti repsottaen sivulle, ei voi jättää ketään kylmäksi. Siellä, missä on murunenkin ruokaa, on myös Vappu. Keittiössä se sijoittaa itsensä ääneti aina jalkoihin ja kevyt nuolaisu tai tönäisy sääreen on muistutus siitä, että lattian rajassa on hiljainen, anova koirarepsu, joka on "aivan muutaman sekunnin kuluessa nääntymässä nälkään". Kaikki on hiuskarvan varassa. Vappu onkin kunniatohtori kerjuuakatemian emerita professorina Ylä-Urdustanissa. Maassa, jossa kaikki on aina esimerkillisen hyvin ja missä ei puute -sanaa tunneta puheissa.

3. Aina niin tuumaava ja hitaan mietteliäs Vappu otti turbon käyttöön. Jouluna Vappu esitti krokotiilin nopeudella syöksyvää saalistajaa löytäessään lenkille lähdettäessä eteisestä roskapussin, jossa oli porkkanalaatikkoa päälimmäisenä. Eipä ehtinyt isäntä tajuta, mikä syöksyi jalkojen ohitse, repi kassin riekaleiksi ja hotki laatikon rääppeet alle sekunnin sadasosan. Vasta kun kaikki oli jo ohitse, kuului eteisestä kova komentohuuto - myöhässä, pahasti myöhässä.

4. Viimeisin tämän kertomuksen erikoisuus on Vapun kyky löytää puhtaiden pyykkien kasa. Siellä missä kasa, siellä Vappu - koko keon päällimmäisenä. Kuvassa salamavalon välähdyksestä silmät avaava nukkuva koiramme, puhtaiden vaatteiden kasalla :-)

Ei kommentteja: