Aurinkokylpyjä

Kevät on kääntytynyt jo voiton puolelle ja kun on paksu turkki niin voi huoletta pysähtyä pieneksi hetkeksi kuono kohti aurinkoa :-) Ei silti, rusketus ei ole tavoitteena - kunhan vain hieman häikäisee kesken kauniin päiväkävelyn.

Aiko 2-v

Synttärisankari on tänään elänyt jälleen onnellisen kotipäivän :-) Kolme ylimäääräistä lihapullaa juhlisti kahden vuoden kilometripylvään koirulin elämässä. Aiko on tasoittunut ja kehittynyt tasaisesti ja se on mitä älykkäin koiratyttö. Kommunikointi sujuu pienin elein ja kuiskauksin kävelylenkeillä. Aiko on aina ottanut kontaktia mielellään ja sen kanssa kokee olevansa yhdessä kävelyllä. Reitin valinnassa sekä ihmiseläin että koiratyttö tekevät yhdessä valintoja eikä ongelmia ole ollut. Aikoa on helppo pitää fleksissä, sillä se ei koskaan vedä hihnassa - sitä ei ole opetettu tuohon huomaavaiseen tapaan, vaan se on sille luontaista. Samoin sanat "reuna, yli, odota jne." olivat heti selviä ja Aiko toimii mielellään yhteistyössä.

Mitä tänään syötäisiin?

Kun elämä on taas palannut arkisiin uomiinsa, voikin alkaa pohtia, mikä maistuu koiralle? Vastaus on: melkein kaikki. Vappu on kieltäytynyt ainoastaan raasta maksasta. Siiri on paljon valikoivampi - ei aina, mutta joskus. Aiko on taas kovin tarkka kaiken uuden suhteen. Kaikille maistuu appelsiini, vihannekset, leipäjuusto on suosikki ja ylitse kaiken on kuitenkin pinaattiohukainen. Kun vaalean vihreän lätyn vielä lämmitää pikkuisen niin se on kaikkien herkku!

Kuvassa Siiri esittää epätoivoista kun se vieressä syödään leipäjuustoa :-)

Epätoivoa hormonimyrskyissä

Kolme koiratyttöä samassa talossa aiheuttaa noin puolen vuoden välein hormonien sakean myrskyn ja monenlaista erikoista. Jokainen koira on juoksuaikana erilainen: Siiri on epätoivoinen. Se haahuilee kuono maassa ja on todella henkistyneen oloinen neito. Vappu taas on tomera ja urostelija. Se astuu alempiaan minkä kerkiää ja ruopii maata kuin espanjalainen mahtihärkä. Aiko on kaino japanilainen, joka ei tee isoa juttua asiasta.

Kaikille kolmelle - sudenpennulle - juoksu alkaa samoihin aikoihin. Valmistautuminen mahdollisten pentujen hoitajiksi on perimää menneisyyden kehityspolusta, jolla susien alfapari sai pennut ja muut hoitivat niitä. Meillä koko porukka odottaa turhaan valmiudessa. Ei pentuja kennelkään, ainakaan näistä juoksuista.

Elämä on koiran parasta aikaa :-)

Matti Nykästä vapaasti mukaillen voisi sanoa, että "ELÄMÄ ON KOIRAN PARASTA AIKAA". Aikon lumirakkaus on selkeä - lujaa, kovaa ja koko ajan ulkona temmeltäen. Turkki on paksu kuin itämainen villamatto eikä pakkanen häiritse. Toisin oli, kun hölmö emäntä puki -25C pakkaseen mennessä Hurttaviitan päälle. Aiko jähmettyi kuin patsas, ja sitä sai vetää pulkan lailla perässä. Ei auttanut muuta kuin sormet kohmeessa vetää moinen retale valjaiden välistä pois ja ---- häntä nousi hienolle kaarelle, askel oli korskea ja matka jatkui.

Helvetinurut ja feromonimaja

Taas on yksi pommitusten juhlayö vältetty ja säästytty koirien pommikammoilta. Kaikenlaiset "helvetinturut, rautaa rajalle, sikapommi VII jne" -mallit ovat räjähdelleet nurkissa keskellä yötä, mutta koirukset ovat nukkuneet nojatuolissa "feromonimajassaan" sikeästi. Mainostajat uutisoivat feromonipantoja tuomaan turvaa luonnollisella tavalla. Rauhallinen koira erittää ko. hormonia ja viestittää kemiallisesti kavereille, että ei ole huolta. No, meillä onneksi koko kolmikon luontainen rauhoitushormonituotanto on toiminut odotetusti.

Varmistelimme tilannetta kuitenkin niin, että menimme aina koiruksen mukaan pihalle seuraksi, jos joku ylipäänsä halusi mennä kovaan pakkaseen. Vain Siiri käyttäytyi tavoilleen uskollisena. Se juoksi vetävällä askeleella pitkin lumista vartiopolkuaan. Kinokset ovat niin korkeat, että ainoastaan korvalehtien kärjet ja neulasuoran hännän pää vilkkuivat lumikoulurusta kun reipas askel heitti korvalehdykät rytmikkäästi pystysuoriksi. Iso pommi räjähti ilmassa ja valaisi taivaan. Siiri tervehti pamausta haukahtamalla reippaasti kerran: "täällä minä, siellä sinä!".

Ylä-Urdustanilainen Emerita - Professori Vappu

Muutama sana laumamme johtajattaresta Emerita professori Vapusta.

1. Vappu on monella tavalla ainutkertainen laatuaan. Sen kyky optimoida energian käyttö suhteessa ruoka-annoksiin päihittää NASA:n avaruustutkimusinstituutin ravintotieteilijöiden taidot ja tiedot. Yksikään kalori ei mene hukaan ja liikunnan suhte ravintoon on äärimmilleen optimoitu.

2. Kerjäämisen jalon taiteen globaalina kykynä, Vappu on osoittanut jäljittelemättömät taitonsa ja taipumuksensa alalle. Istuminen takamuksella, toinen takajalka holtittomasti repsottaen sivulle, ei voi jättää ketään kylmäksi. Siellä, missä on murunenkin ruokaa, on myös Vappu. Keittiössä se sijoittaa itsensä ääneti aina jalkoihin ja kevyt nuolaisu tai tönäisy sääreen on muistutus siitä, että lattian rajassa on hiljainen, anova koirarepsu, joka on "aivan muutaman sekunnin kuluessa nääntymässä nälkään". Kaikki on hiuskarvan varassa. Vappu onkin kunniatohtori kerjuuakatemian emerita professorina Ylä-Urdustanissa. Maassa, jossa kaikki on aina esimerkillisen hyvin ja missä ei puute -sanaa tunneta puheissa.

3. Aina niin tuumaava ja hitaan mietteliäs Vappu otti turbon käyttöön. Jouluna Vappu esitti krokotiilin nopeudella syöksyvää saalistajaa löytäessään lenkille lähdettäessä eteisestä roskapussin, jossa oli porkkanalaatikkoa päälimmäisenä. Eipä ehtinyt isäntä tajuta, mikä syöksyi jalkojen ohitse, repi kassin riekaleiksi ja hotki laatikon rääppeet alle sekunnin sadasosan. Vasta kun kaikki oli jo ohitse, kuului eteisestä kova komentohuuto - myöhässä, pahasti myöhässä.

4. Viimeisin tämän kertomuksen erikoisuus on Vapun kyky löytää puhtaiden pyykkien kasa. Siellä missä kasa, siellä Vappu - koko keon päällimmäisenä. Kuvassa salamavalon välähdyksestä silmät avaava nukkuva koiramme, puhtaiden vaatteiden kasalla :-)